Ylioppilaan puhe 2.6.2018 04.06.2018

Arvoisa juhlaväki. Rehtori, opettajat, oppilaat, sukulaiset ja ystävät.
Sekä erityisesti te, rakkaat ylioppilaat.

Noin 12 vuotta sitten osalla meistä, mukaan lukien minulla, alkoi pitkä koulutaival tässä koulussa. Silloin astelimme kouluun, selässä reput, jotka olivat melkein yhtä suuria kuin me itse. Silloin emme aavistanetkaan, mitä kaikkea se matka, jonka sinä päivänä aloitimme, tulisi pitämään sisällään. Emmekä myöskään sitä, kuinka nopeasti aika kuluu.

Kolme vuotta sitten istuimme tässä salissa, lukioaikamme ensimmäisenä päivänä, katsellen kaikkia uusia kasvoja ympärillämme ja odottaen, odottaen kaikkea sitä, mitä lukiovuodet meille toisivat. Ja ne toivat paljon. Uusia ystäviä, ymmärrystä ja puhdasta tietoa. Sekä mahtavia muistoja, joista mainittakoon hienot vanhojen tanssit Raatihuoneella ja hyvin vauhdikas abiviikko ja -risteily sekä mieleenpainuvat kulttuurimatkat, Amsterdamiin, Pariisiin tai Milanoon. Mutta tänään nämä vuodet ovat tulleet päätökseensä, ja saimme vihdoin painaa päähämme sen kuuluisimman lakin kaikista, tavoitellun valkolakin.

Mutta mistä tämä lakki oikeastaan kertoo? Mitä me juhlimme? Näitä kysymyksiä pyörittelin mielessäni tätä puhetta kirjoittaessani. Ylioppilastodistus ja sen eteen nähty työ ovat varmasti päällimmäisenä mielessä. Ja se on hyvin totta. Tähän pisteeseen pääseminen ei ole itsestäänselvyys. Se on vaatinut paljon työtä. Lukemista. Laskemista. Kirjoittamista. Ymmärtämistä, tai vähintäänkin yritystä ymmärtää. Kurssimäärien kanssa tuskailemista. Valvottuja öitä ennen kurssikokeita. Ajoittaista motivaation etsimistä, sen löytämistä ja jälleen lukemista. Paljon on siis vaivannäköä näihin vuosiin mahtunut, tavoitteenamme selättää nämä paljon puhutut ja vaikeat ylioppilaskokeet. Tässä tavoitteessamme olemme onnistuneet. Ja se tuntuu aika mahtavalta. Voin kyllä todeta, että se työ on ollut vaivansa arvoista, ja että kaikella, ehkä jopa niillä äidinkielen pilkkusäännöillä, oli joku tarkoitus. Työtä ja onnistumista siis tänään juhlimme.
 
Mutta ainakin itse koen, että onnistuneen työmme ohella juhlimme myös jotain muutakin. Nimittäin tätä koko matkaa ja kaikkea mitä olemme saaneet, kokeneet ja oppineet, eksaktin tiedon ja yleissivistyksen lisäksi. Sillä lukiossa on kyse paljon muustakin kuin pelkästä opiskelusta. Lukio on myös jaettuja ruokailuja ja vastakkaisia mielipiteitä. Hyviä keskusteluja ja huonoja vitsejä. Ystävien näkemistä ja uusien tapaamista.

Steiner-koulussa yksi hieno asia on se, että olemme saaneet tehdä ja kokea paljon opiskelun ohella. Yhdessä kokeminen ja itse tekeminen on ollut suuressa osassa lukiossa, niin kuin peruskouluaikoinakin. Olemme saaneet esimerkiksi tehdä näytelmiä, leireillä ja matkustaa yhdessä. Yksi lyhyt ja osalle varmasti tuttu lause tiivistää tämän ajatukseni hyvin, ja se kuuluu näin: ei niinkään se päämäärä, vaan se matka. Ja meidän matkamme kohti tätä hetkeä on ollut monipuolista ja rikasta.

Tässä kohtaa tahdonkin kiittää kaikkia opettajiamme. Te olette olleet avainasemassa tämän matkan onnistumisessa. Tämä koulu on ollut meille opiskelijoille pitkään turvasatama, jossa olemme voineet rauhassa kulkea kohti tätä näennäisen sivistyksen huippua, teidän ammattitaitonne luotsaamina. Meidän kohdatessa epäonnistumisia olette ohjanneet ja tukeneet meitä, ja onnistumisten hetkillä olette vilpittömästi iloinneet kanssamme. Näin läheiset suhteet oppilaiden ja opettajien välillä eivät ole itsestäänselvyys. Suuri kiitos siis teille kaikille.

Kiitos myös koulun muulle henkilökunnalle; erityisesti Timjamin väelle, siitä että olette ruokkineet meitä nämä vuodet parhaalla mahdollisella kouluruualla.

Kiitos myös vanhemmille ja muille tukijoukoille. Kiitos, kun olette auttaneet luokkien varainkeruussa ja olleet mukana tässä matkassa erilaisten tapahtumien kautta. Kiitos, kun olette ymmärtäneet kokeiden keskellä stressaantunutta, ehkä vähän äreää lukiolaista, ja jaksaneet silti aina kannustaa meitä.

Ja sitten, kiitos teille, rakkaat vastavalmistuneet. Lukiovuosistamme ei ole menoa puuttunut, paljon on sattunut ja tapahtunut. Kiitos, että olette tehneet näistä vuosista tapahtumarikasta ja hauskaa aikaa.
Tämä koulu on myös tuonut monelle, mukaan lukien minulle, elinikäisiä ystäviä. Teidän ansiostanne koulu- ja lukioaikani ovat olleet kaikkea muuta kuin tylsiä. On ollut kunnia ja ilo elää kanssanne näitä vuosia. Tulen aina muistelemaan tätä aikaa suurella lämmöllä. Kiitos siis teille.

Viime aikoina varmasti moni meistä, valmistumista kohti kulkevista ylioppilaista, on kokenut todellisen tunteiden kirjon. Moni asia saattaa pelottaa. Esimerkiksi se, että tästä lähtien teemme päätöksemme täysin itse. Meillä ei ole valmiiksi osoitettua suuntaa, johon jatkaa. Minä tunnen myös syvää kiitollisuutta, kaikesta mitä näiltä vuosilta olen saanut ja kaikista ihmisistä, joihin olen saanut tutustua. Mukana on myös paljon haikeutta. Osalla meistä tämä koulu on ollut yli vuosikymmenen iso osa jokapäiväistä elämää. Yksi suuri ajanjakso elämästämme on nyt ohi, ja jokaisen on aika jatkaa omaan suuntaansa. Hieman pelottava tulevaisuus on myös jännittävää, hyvällä tavalla. Mahdollisuuksia on rajattomasti.

Olemme saaneet mahtavia muistoja ja elintärkeät opinnot, joista tämä lakki on meitä aina muistuttamassa. Mikään turha reissu tämä ei ollut. Nyt on meidän vuoromme jatkaa uuteen suuntaan ja lähteä rakentamaan omannäköistämme tulevaisuutta. Siihen tahdonkin toivottaa teille rohkeutta, ja muistuttaa: nauttikaa hetkistä, ja ottakaa kaikki irti matkasta, suunnatessanne kohti uusia päämääriä.

Kiitos.

Mea Nevanranta