Iltapäivätoiminta

Tampereen steinerkoulun iltapäivätoiminta lukuvuonna 2011-2012

Iltapäivätoiminnan aloitus:

  • Toiminta alkaa heti ensimmäisenä koulupäivänä syyskaudella 15.8.2011 ja kevätkaudella   9.1.2012.
  • Ohjaajat hakevat lapsia ensimmäiset päivät luokan edestä kauden alussa. Näin uudetkin lapset oppivat tien omaan ryhmätilaansa.
  • Ilttisryhmiä lukuvuonna 2011-2012 on yhteensä neljä. Ohjaajia on 7 + harjoittelijat.

Toiminta-aika:

  • Koulun päättymisestä 16.30 asti.
  • Huom! LAPSET ON HAETTAVA VIIMEISTÄÄN 16.30. Sen yli menevästä ajasta tulee myöhästymismaksu 20 euroa/kerta. Ohjaajat eivät voi jättää lasta vastuusyistä yksin koulun pihaan hakijaa odottamaan.
  • Lauantaisin pidettävinä koulupäivinä ei ole ilttistä.

Toimintatilat: 

  • Ensimmäisten luokkien iltapäivätoiminnan tilat ovat aina kodinomaisessa Huringin vanhassa päärakennuksessa.
  • Toisen luokan iltapäivätoiminnan tilat ovat koulun puolella luokissa. Tiloista tiedotetaan erikseen.
  • Kolmasluokkalaiset jatkavat yleensä tuttujen ohjaajien kanssa samassa ryhmässä kuin uudet ekaluokkalaiset.
  • Ryhmät ulkoilevat hieman eri paikoissa. Siitä tiedotetaan ryhmäkohtaisesti. Koulun piha ja lähipuistot toimivat ulkoilupaikkoina.
  • Sisäliikuntaa on koulun eurytmiasaleissa mahdollisuuksien mukaan. Ryhmien vuoroista tiedotetaan kun se on ajankohtaista. 

Toiminnassa tarvittavat varusteet:

  • Varavaatteita on hyvä olla erilaisten vahinkojen varalta kassissa (sukat, alusvaatteet, paita, housut).
  • Ilttiksessä on hyvä olla turvallisuuden vuoksi omat sisätossut tai kengät. Sisäliikunnassa ne ovat pakolliset.
  • Lapsilla tulee olla aina mukanaan säänmukaiset ulkoiluvarusteet. Ulkoilemme kaikenlaisella säällä.
  • Lämpimällä säällä mukana repussa on hyvä olla vesipullo ja aurinkovoide tarvittaessa.
  • MUISTATHAN NIMIKOIDA  KAIKKI LAPSESI VARUSTEET JA VAATTEET
  • Talviliikuntavarusteet tuodaan tarvittaessa. Siitä tiedotetaan erikseen.

Lapsen hakeminen/kulkeminen iltapäivätoimintaan ja iltapäivätoiminnasta kotiin:

  • Ohjaajille pitää ilmoittaa, jos lapsen hakee joku muu kuin lapsen vanhempi. Säännölliset varahakijat on hyvä ilmoittaa ohjaajille jo etukäteen.
  • Jos lapsesi on menossa kaverikylään tai syntymäpäiville, muista ilmoittaa, kenelle lapsen saa luovuttaa.
  • Jos lapsi saa itsenäisesti kulkea ilttiksestä kotiin, ohjaajilta saa täytettäväksi kulkulupalomakkeen.
  • Jos olet ilmoittanut lapsesi lyhennettyyn iltapäivään 3h/päivä, huolehdithan siitä, että aika ei ylity.  Kolme tuntia lasketaan lukujärjestyksen mukaan koulun päättymisestä. Juhlapyhien alla koulu usein päättyy ruokailuun, kolme tuntia lasketaan silloinkin lukujärjestyksen mukaan.
  • Myöhästymismaksu on 20 euroa/kerta. Kolmesta myöhästymisestä laskutetaan koko iltapäivän mukainen maksu lyhennetyn sijaan.
  • Muista ilmoittaa ilttikseen, jos lapsi on pois.
  • Vanhempien on hyvä ilmoittaa ilttikseen myös luokan retkistä, jotka muuttavat ilttikseen tuloaikaa.
  • Kun haet lasta tule aina pihaan asti parkkipaikalta, niin että ohjaajat näkevät lapsen hakijan.
  • HUOM. AUTOLLA EI SAA  AJAA  PIHALLE ASTI. Siitä tulee turhia vaaratilanteita.

Kun lapsi sairastaa:

  • Muistathan ilmoittaa lapsen sairaspoissaolosta opettajan lisäksi myös ilttisohjaajille. Emme turhaan  etsiskele sitten, kun lapsi ei saavu paikalle koulun loputtua.
  • Sairaan lapsen paikka on kotona!
  • Terve lapsi voi osallistua koulun iltapäivätoimintaan tarvitsematta erityistoimenpiteitä. (Esim. liikunnan tai ulkoilun suhteen)

Allergiat ja ruokavaliot:

  • Allergialomake löytyy tulostettavaksi koulun nettisivuilta ja sitä saa koulun keittiöltä, terveydenhoitajalta ja ilttisohjaajilta pyydettäessä.
  • Allergialomakkeessa tulee olla lasta hoitavan terveydenhoitajan, lääkärin tai terapeutin allekirjoitus.
  • Lomake palautetaan lukuvuoden aikana ensisijaisesti koulun keittiölle,joka huolehtii tiedottamisesta muille toimijoille.
  • Vanhemmat vastaavat siitä, että koululla on aina päivitetty tieto lapsen allergioista ja ruokavalioista.
  • Lapsen allergiat tulee ilmoittaa iltapäivätoiminnan tietoon ennen kuin lapsi aloittaa toiminnassa.

Lääkehoidonsuunnitelma:

  • Jos lapsellasi on iltapäivätoiminnan aikana säännöllistä lääkitystä tarvitseva sairaus, tehdään perheen kanssa lääkehoidonsuunnitelma ennen lapsen aloittamista iltapäivätoiminnassa. Se pitää sisällään tarvittavat toimintaohjeet erilaisissa tilanteissa sekä lääkitykseen liittyvät annosteluohjeet ja muut ohjeet. Paikalle suunnitelman tekoon voidaan tarvittaessa kutsua esim. lasta hoitava terveydenhoitaja tai lääkäri. Perhe vastaa siitä, että ohjaajilla on riittävät tiedot toimia oikein.

Soittotunnit /muu harrastustoiminta ja terapiat ilttisaikana:

  • Kun sovit lapsesi soittotunteja tai muita harrastuksia ota huomioon iltapäiväiltapäivätoiminnan päivä- ja viikkorytmi. Se tiedotetaan ryhmäkohtaisesti erikseen.
  • Jos muu ryhmä on retkellä muutaman kilometrin päässä, siirtymät soittotunnille voivat olla hankalia ja turvallisuusriski. Soitonopettaja ei välttämättä ehdi hakea lasta kaukaa.
  • Lapset on koulun puolesta vakuutettu iltapäivätoiminnan ajaksi, mutta vakuutus ei koske soittotunneille tai kerhoihin siirtymistä eikä niillä olo aikaa. Sovi kuljetukset harrastustoimintaan ja takaisin erikseen ottaen huomioon iltapäivätoiminnan ohjelman. Vanhempainyhdistyksen ylläpitämissä kerhoissa lapset on vakuutettu erikseen.
  • Kysy soittotuntien vakuutuksesta soitonopettajalta.

Yhteistyö ja kasvatuskumppanuus:

  • Lasten kuulumisia voidaan vaihtaa vanhempien kanssa päivittäin lasta haettaessa.
  • Vanhemmat voivat pyytää ohjaajilta vanhempien varttia niin halutessaan.
  • Luokanopettaja ja ohjaajat tapaavat säännöllisesti ja sopivat yhteisistä toimintatavoista. 
  • Ohjaaja tulee pyydettäessä kertomaan ensimmäisen luokan vanhempainiltaan iltapäivätoiminnasta.
  • Yhteistyötä koulun erityisopettajien kanssa tehdään säännöllisesti.
  • Yhteistyötä tehdään tarvittaessa myös koulun oppilashuollon, terveydenhoitajan ja koululääkärin kanssa esim. lääkehoidonsuunnitelmia tehtäessä.
  • Lapsen asioista keskusteltaessa esim. oppilashuoltoryhmässä on hyvä pyytää myös lapsen  ilttisohjaaja paikalle kertomaan iltapäivän kulusta.

Luomuvälipala: 

  • Kaikissa neljässä ilttisryhmässä välipala on päivittäin klo 13.30
  • Välipalan raaka-aineet tilataan koulun keittiöltä osuuskunta Timjamista. Välipalan luomuaste vaihtelee saatavuuden mukaan päivittäin kuten kouluruokailussakin. Ohjaajat valmistavat välipalan.
  • Välipala koostuu vaihdellen mm. puurosta, myslistä, muroista, jugurtista, kiisselistä ja leivästä. Tarjolla on päivittäin myös kasviksia tai hedelmiä. Juomana on vesi tai mehu.
  • Ryhmissä leivotaan myös itse mahdollisuuksien mukaan kausiherkkuja.
  • Ruokailutavat ovat tärkeät ja periaatteena on, että kaikkea maistetaan :) Ohjaajat kannustavat maistamiseen ja uusiin ruokiin ja makuelämyksiin tutustumiseen.
  • Ilttis osallistuu myös koko koulun kampanjaan ”ruoka kunniaan”. Siinä pyritään vähentämään biojätteen määrää ja lisäämään ruuan kunnioitusta. Tarkoituksena on ottaa ruokaa sen verran kuin jaksaa syödä. Tästä Timjamin sivuilla lisää.

Toiminnan sisällölliset painotukset:

  • Pääpaino on vapaassa leikissä. Päivittäinen välipala ja ulkoilu, mahdollisuus halutessaan osallistua ohjattuun askarteluun ja käsitöihin sekä tarinahetket ja mahdollisuus lepoon muodostavat päivän rungon. Retkiä tehdään lähelle ja kauemmas.
  • Tarinat ja kädentyöt valitaan pääsääntöisesti vuodenajan ja lähestyvien juhlien mukaan. Huomioon otetaan tietenkin myös ryhmän erityistarpeet ja toiveet.
  • Toiminta suunnitellaan steinerpedagogisista lähtökohdista. Ryhmäkohtaiset kausisuunnitelmat jaetaan erikseen toimintakauden alussa.
  • Toiminnan suunnittelussa otetaan myös huomioon se seikka, että ilttikseen tullessaan lapsilla on jo takanaan kokonainen koulupäivä.  

Asiakastyytyväisyyskysely ja toiminnan kehittäminen:

  • Asiakastyytyväisyyskysely jaetaan vanhempien täytettäväksi lukukauden lopussa. Toiveet ja kehittämisideat otetaan huomioon seuraavaa toimintakautta suunniteltaessa.
  • Ohjaajat arvioivat ja kehittävät toimintaa kaksi kertaa kuussa olevissa jaostopalavereissa.
  • Kaikessa mieltä askarruttavassa voi lähestyä ryhmän ohjaajia tai vastaavaa toiminnanohjaajaa. Yritetään yhdessä löytää vastauksia.

Mukavaa syksyä ja hedelmällistä kasvatuskumppanuutta!

Tiina Ristolainen

vastaava toiminnanohjaaja

Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen

p. 045-125 8279