Käsityönopettaja Janne Liukko uutena kouluyhdistyksen hallitukseen 18.12.2020

Tampereen Steiner-kouluyhdistys ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidettiin Teams-etäkokouksena 14.12.2020 klo 18 alkaen. Kokouksen osallistujamäärä oli ilahduttavan suuri. Kokouksessa oli parhaimmillaan yli 60 jäsentä. Nelisen tuntia kestäneessä kokouksessa vilkasta puhetta johti hallituksen jäsen Pekka Halme.

Toiminnanjohtajan katsauksessa Sarita Mäkelä esitteli tärkeimmät taloustiedot, ja apulaisrehtori Simo Taimi toi johtokunnan terveiset yhdistykselle. Tilinpäätös vahvistettiin ja myönnettiin vastuuvapaus hallitukselle ja muille tilivelvollisille. Tilivuoden toimintasuunnitelma sekä siihen liittyvä talousarvio hyväksyttiin. Kokouksessa esitettiin ja hyväksyttiin myös, että kahden jäsenen esittämä ponsi käsitellään kouluyhdistyksen ylimääräisessä kokouksessa maaliskuussa 2021.

Kouluyhdistyksen hallituksessa oli erovuorossa neljä jäsentä. Karoliina Laitinen ei asettunut enää ehdolle jatkokaudelle, joten kouluyhdistys kiittää häntä hallitustyöskentelystä. Uutta tänä vuonna oli se, että hallituspaikoille pyrki jopa kuusi jäsentä. Äänestyksessä valittiin jatkamaan hallituksessa Janne Niemi, Mika Jännes ja Mikko Malaska. Uutena hallitukseen nousi koulun käsityönopettaja Janne Liukko.

Puheenjohtajisto jatkaa samalla kokoonpanolla kuin kuluneena vuonna.  

Kouluyhdistyksen hallitus vuonna 2021 näyttää siis seuraavalta.

Neva Maija – puheenjohtaja
Halme Pekka – 1. varapuheenjohtaja
Jännes Mika – 2. varapuheenjohtaja
Hankela Anna
Kinnunen Mika
Knuutila Kai
Liukko Janne
Malaska Mikko
Niemi Janne
Savilahti Pirkka
Schellhammer-Tuominen Maija
Vuontisjärvi Pirjo